Kreeta - aurinkoa, usvapilviä ja kaktuksenkukkia

Tavernat. Kaktukset. Sinivalkoiseksi maalatut talot. Vuohia taluttava mummo. Appelsiinipuut. Tämä ja paljon muuta jäi mieleen muutaman vuoden takaisesta matkasta Kreetan saarelle, jonne palaan muistoissani tässä blogikirjoituksessa.

Matkakohde:

Toukokuiset tyhjät tuolit

Tukikohtanamme on Agia Marina. Vaikka paikka ei ole järin suuri, siellä on hiekkarantaa ja juuri sopiva määrä viihtyisäksi laitettuja tavernoja sekä mukavaa tunnelmaa myöhään iltaan asti. Paikallisen tavan mukaan ravintolat ovat päivisin lähes tyhjiä, mutta illalla ravintolat täyttyvät matkailijoista. Agia Marinan ja läheisen Plataniaksen pienet putiikit houkuttelevat turisteja hypistelemään tavaroita vielä iltakymmenen jälkeenkin. Matkaamme taaperon kanssa ja lastenrattaiden työntäminen sujuu kohtalaisesti tien pientareilla ja kapeahkoilla jalkakäytävillä.

Auringonlasku

Ajankohta:

Toukokuinen Kreeta on päivisin lämpöinen, mutta illan viileys herättää ikävän tunteita kotikaapissa lojuvia vaatteita kohtaan. Lämmin neulepaita ei olisi yhtään liikaa öisillä ostoskaduilla ja villasukatkaan ei olisi pahitteeksi kylmällä hotellihuoneen kaakelilattialla kävellessä. Rannat ovat tyhjiä, sillä meri on vielä kylmä. Innokkaimmat grillaavat itseään hotellin uima-altaan aurinkotuoleilla suorassa auringonpaahteessa, merituulelta suojassa. Vilukissa välttelee tätäkin ja nauttii siitä, että saa kokea kreikkalaista elämää, nyt kun ei ole vielä niin pakahduttavan kuuma. Auringon alla makoilu olisi hukkaanheitettyä aikaa ja rahaa. Elämykset kutsuvat.

Liikkuminen Kreetalla:

Agia Marinasta teemme päiväretkiä saarelle vuokra-autolla ja bussilla. Vuokra-autoa ei ole etukäteen varattu, eikä sen saaminen paikan päällä tuota mitään ongelmia. Autovuokraamoita on useita. Suuremmaksi ongelmaksi koituu saarella oleva bensalakko, ja saammekin auton vain tankki puolillaan. Bensalakko huolettaa, sillä suurin osa huoltamoista on kiinni ja suunnittelemme retkeä vuoristoon. Kaikki sujuu kuitenkin hyvin ja bensaakin saa, kun jaksaa tarpeeksi kauan jonottaa.

Liikennekulttuuri Kreetalla on näin suomalaisittain varsin hulvatonta. Kolmikaistaisella tiellä näemme kuinka mopon kyytiin ahtautunut nelihenkinen perhe ohittaa autoja kaistojen välistä. Kenelläkään ei ole kypärää päässään. Ajotyyli on muutenkin suomalaista kiihkeämpi. Onneksi Kreeta on kuitenkin suhteellisen pieni paikka ja syrjäisemmilla alueilla ja vuoristoteille saa ajella melko rauhassa. Vuoristoteillä autoilija joutuu kuitenkin kohtaamaan muunlaisia haasteita. Niistä kerron myöhemmin lisää.

Hanian vanhakaupunki

Hanian majakka

Agia Marinasta pääsee kätevästi bussilla ainakin Haniaan. Hotellin respasta saamme tietoa aikatauluista ja meneminen sinne sujuukin kohtalaisen helposti, vaikkakin lastenrattaat joudutaan taittamaan linkkuun, koska bussi on tupaten täynnä. Palatessa suuntaamme Hanian linja-autoasemalle ja yritämme selvittää, milloin lähtee seuraava bussi takaisinpäin. Linja-autoaseman järjestelyt eivät voisi enää epäloogisempia olla. Bussipysäkkejä ei ole mitenkään numeroitu ja joka kerta kun uusi bussi saapuu asemalle, parikymmenpäinen matkustajajoukko säntää kysymään kuskilta ”where is this bus going to”. Joudumme odottelemaan ja juoksentelemaan eri bussien luona tovin, ennen kuin omamme saapuu. Mutta sillä pääsemme kuin pääsemmekin takaisin perille.

Nähtävyydet:

Automatka vuoristoon:

Eräänä pilvisenä päivänä suuntaamme autoretkelle vuoristoon. Huumaanuumme hienoista maisemista, appelsiini- ja oliivipuista sekä tavernoista, joita on rakennettu teiden varsille huimille näköalapaikoille. Autoilu vuoristoissa on yhtä huimaa. Kapeiden ja kiemuraisten teiden reunoilta puuttuu kaiteet ja tien pientareelta saattaakin olla jyrkkä pudotus lähes suoraan alaspäin. Toisella puolella voi olla pystysuora kallioseinä, josta lohjenneet kivenmurut ovat peittäneet ajokaistan. Rukoilen, ettei jarrut pettäisi, rengas puhkeaisi, mieheni aivastaisi tai tekisi pienintäkään virheliikettä. Eniten pelkään vastaantulevia autoja, paikallisia setiä vanhoine lava-autoineen. Heidän vauhtiaan olosuhteet eivät näytä hidastavan.

Sadepäivä vuoristossa

Taverna näköalapaikalla

Mitä ylemmäs vuoristossa kipuamme, sitä utuisemmaksi ilma käy. Lopulta näkyvyys on lähes olematonta. Aurinkoisella päivällä tällaista ongelmaa tuskin tulisi, mutta nyt näemme hädin tuskin auton keulan eteen. Ajamme kieli keskellä suuta ja mielessä käväisee pääsemmeköhän koskaan enää kotiin. Levikkeen tullen katsomme, että nyt ei ole viisasta jatkaa enää ylemmäs ja käännymme takaisin päin. Paluumatkalla näemme mäenrinteillä kiipeileviä vuohia ja pysähdymme syömään Kreikkalaista salaattia erääseen tavernaan. Jännityksestä huolimatta vuoristoretki kannatti ehdottomasti tehdä.

Elaffonissin kahluusaari:

Teemme autoretken myös Kreetan lounaisrannalle Elaffonissiin, jota myös Kreetan Malediiveiksi kutsutaan. Tälläkin matkalla saamme nähdä upeita maisemia, nyt vaihteeksi aurinkoisessa säässä. Elaffonissi on kaunis pieni saari, jonne pääsee kahlaamalla matalahkon vesialueen yli. Omaa jännitystänsä siinäkin. Saarella on jonkin verran muitakin turisteja retkeilemässä ja ottamassa aurinkoa ja polskuttelmassa kristallinkirkkaassa, joskin vielä koleassa, vedessä. Paluumatkalla pysähdymme hauskan näköisessä tavernassa, jonka edusta on koristeltu kaktuksilla, joihin on leikattu silmät ja suut.

Kahluusaarelle

Vuohia taluttava mummo

Knossoksen palatsi:

Kolmas autoretki suuntautuu Knossoksen palatsiin, jotta saaren historia ei jäisi kokonaan unholaan. Paluumatkalla pysähdymme myös Kreetan ainoalla makeavetisellä järvellä, Kournasjärvellä, ja poljemme polkuveneillä katsomaan rantavesakossa köllötteleviä kilpikonnia. Järvessä on kuulema ankeriaita ja käärmeitä, joten uiminen siinä ei ole mahdollista.

Delfiinifresko Knossoksen palatsissa

Kournasjärvellä

Ruokailu:

Ruokailut ovat yksi tämän reissun kohokohtia. Tavernoissa on tunnelmaa ja syömme pari kertaa päivässä mahat täyteen kreikkalaisia herkkuja. Aamuisin maistuvat munakkaat, tzatsiki ja friteerattu munakoiso. Illallisella voi suositella vaikkapa perinteistä souvlakia ja kreikkalaista salaattia. Moussakaa täytyy tietysti maistaa, kun matkustaa ensimmäistä kertaa Kreikkaan. Ravintoloiden hintatasokaan ei ole kohtuuton, annosten hinta pyörii kympin kieppeillä.

Piikikästä rakkautta

Lapsen kanssa:

Luotin keskustelupalstojen vinkkeihin, ”kyllä sielläkin lapsia on ja purkkiruokaa saa”. Todellisuudessa näimme kovasti vaivaa löytääksemme ruokakaupan, jos ei rantakohteen minimarketteja lasketa. Lastenruokavalikoima oli hyvin suppea ja yksi purkki minimarketissa tuplasti kalliimpi kuin suomessa. Vaippapaketistakin pulitimme kohtuuttoman hinnan. Suosittelen kaikille pienten lasten kanssa matkustaville; viekää vaipat ja ruoat Suomesta.

Ensi kerralla:

Kreeta on kaunis paikka, jossa on erilaisia maisemia ja kohteita niitä himoaville. Kreetaa voin suositella kaikille. Meiltä jäi kokonaan tekemättä vaellus Samarian rotkossa, mikä olisi tietenkin lapsen kanssa ollut mahdotonta. Itse tuskin kuitenkaan matkustan toista kertaa Kreetalle, sillä silloin voisi jäädä jokin toinen kaunis paikka maailmassa näkemättä.

Hellurei ja hellät tunteet!