Jordania: karu ja kaunis

     

On hullua matkustaa kesällä Jordaniaan. Siellä on silloin aivan liiiian kuumaa. Me hullut kuitenkin matkasimme sinne jokunen vuosi sitten kesäkuun alussa. Varsinaisena päämääränämme oli Jordanian naapurimaa Palestiina, jossa vierailimme sukulaisten luona. Emme siis voineet valita muuta matkustusajankohtaa ja niinpä uhmasimme porottavan kuumaa aurinkoa ja teimme ekskursion tuohon aavikoiden maahan. Matkakertomukseni menee näin:

Tuhannet Ammanin kaupungin salaperäiset valot loistavat allamme lentokoneen laskeutuessa kuningatar Alianin lentoasemalle kesäkuisena aamuyönä. Saapumisaulassa meitä odottaa nimikyltin kanssa autovuokraamon edustaja. Varaus on tehty netissä etukäteen ja auton käyttöönotto sujuu ongelmitta. Etukäteen tilaamammastamme lapsen turvaistuimesta ei sen sijaan ole tietoakaan. Ilmeisesti asiaa ei pidetty tärkeänä, sillä paikallisten viisi-kymmenpäiset lapsilaumat näyttävät heiluvan taka- ja etupenkeillä ilman minkäänlaista kiinnitystä. (Jos siis haluat kuljettaa lastasi turvaistuimessa Jordaniassa, vie se mukanasi Suomesta!)

Jätämme kaupungin valot taaksemme ja sukellamme Jordanian pimeään yöhön. Ammanista menee moottoritie etelään, mutta mennessä päätämme ajaa vaatimattomampaa reittiä läpi upeiden Wadi Mujibin rotkon maisemien, jota myös Ameriikan Grand Canyonin pikkuserkuksi kutsutaan. Tienviitat lakkaavat näyttämästä suuntaansa jo heti alkumetreillä ja niinpä joudumme kysymään vähän väliä neuvoa paikallisilta ihmisiltä. Pian aamu alkaa jo sarastaa ja nopeasti päivänvalo paljastaa hiekkaisen maan. Maisema muuttuu yhä vuoristoisemmaksi ja tie yhä mutkaisemmaksi. Kun saavumme ensimmäisen upean näköalapaikan eteen, pysäytämme auton tienvarteen ja nousemme autosta ottaaksemme valokuvan. Astumme tienpientareelle. Vuorenreuna laskeutuu edessämme loivasti ja näemme, että reunalla lojuu jotain. Kurkistamme katsomaan ja näemme kasoittain kuolleita kanoja. Hengitystä pidätellen juoksemme takaisin autoon ja kaasutamme pois paikalta.

Wadi Mujib  

Yllä: Melkein kuin mini-Grand Canyon
      Alla vasemmalla: Vuohia vuoren rinteillä         Alla oikealla: Tyypillinen eläintenkuljetusauto

            

Reittimme kulkee Madaban ja Karakin kautta. Vuoriston jälkeen maisema muuttuu tasaisemmaksi. Saatamme nähdä hiekkaa ja kuivia maa-alueita lähes silmänkantamattomiin. Näemme beduiininaisia paimentamassa suuria lammaslaumojaan. Näemme tienvieressä kulkevan aasin. Ohitamme värikkäitä lava-autoja, joiden lavalla kuljetetaan milloin lampaita, hedelmiä ja ihmisiäkin. Sinne tänne on kyhätty vaatimattomia beduiinimajoja pellistä ja kankaista. Rikkaammat asuvat tasakattoisissa kivitaloissa.

Lampaita

Siivous- ja pyykkipäivä  

Yksi kauneimmista taloista

Kun näläntunne yllättää, päätämme pysähtyä ostamaan pientä purtavaa. Erään köyhännäköisen pikkukylän kohdalla näemme vaatimattoman falafelkioskin ja pysäytämme auton. Mieheni tilaa kaksi pitaleipää hummus-falafel-täytteellä. Täälläpäin ei hygieniapasseista taideta välittää, sillä kioskin pitäjä nostelee falafelit leipiin mustin likasormin. Mieheni kieltäytyy maksamasta noita leipiä ja pyytää kioskin pitäjää tekemään toiset, mutta käyttämään tällä kertaa haarukkaa leivän täyttämisessä. Saamme leivät ja katsomme toisiimme epäröivästi. Sitten popsimme leivät poskeemme.

Iltapäivällä saavumme Petraan. Hotellivaraus on tehty netissä etukäteen. Aasialaisen nettisivuston kautta yö samassa hotellissa maksoi huomattavasti vähemmän kuin se suomalaisen nettisivuston kautta olisi maksanut. Rentoudumme illan hotellilla. Seuraavana aamuna lähdemme tutustumaan muinaiseen Petran kaupunkiin. Paahtavan kuuman auringon alla istumme hevosen selkään ja annamme ratsujen kuljettaa meidät kalliokaupunkiin vievän solan edustalle. 

Siq

Jatkamme matkaa kävellen läpi kapean kalliosolan, Siqin. Jyrkät kallioseinät kohoavat molemmin puolin ja reitti on kapeimmillaan vain parin metrin levyinen. Ylempänä kallioseinät työntyvät vielä lähemmäs toisiaan. Aikamme käveltyämme näemme solan päättyvän ja sen takaa kapeasta raosta pilkottaa kuuluista aarrekammion. Sen edustalla loikoilee kameleita. Turistit räpsivät kuvia. Vähän sivummalla seisoskelee aaseja odottamassa lapsituristien kyyditsemistä. Saamme heti kimppuumme korunmyyjiä ja useita tarjouksia aasi- ja kamelikyydeistä.

Treasure

Mieheni istuu lapsemme kanssa levähtämään ja minä säntään valokuvaamaan paikkoja. Eräs nuori poika myy kivannäköisiä hopeanvärisiä rannekoruja. “One dinar, one dinar”, hän huutaa. Koska jätin laukkuni miehelleni, palaan hakemaan sieltä dinaarin setelin. Se kädessä lähden tekemään kauppoja, mutta sillä välin poika on hävinnyt jonnekin. Muuan mies myy juuri samanlaisia koruja ja alan katsella niitä. Hän pyytää korusta kahtakymmentä dinaaria, mutta laskee hinnan heti puoleen. “Normaly twenty dinar, for you ten dinar.” Heilutan dinaarin seteliä kädessäni ja sanon, että minulla on vain tämä. Mies tekee kaikkensa ja mainostaa, että koru on aitoa hopeaa. Niinpä varmaan. Hymyilen ystävälliseti ja toistan, että minulla on vain yksi dinaari mukanani. Käännyn pois, mutta sinnikkäästi hän kävelee perässäni. Hinta laskee koko ajan ja lopulta sen on enää kaksi dinaaria. Lopulta luovutan, palaan mieheni luo hakemaan toisen dinaarin ja maksan korun.

     

Levähdystauon jälkeen jatkamme matkaa kamelin kyydissä. Nostan toisen jalan kamelin selän yli ja tartun kiinni satulasta. Isokokoinen kameli suoristaa ensin takajalkansa, jolloin kallistun voimakkaasti eteenpäin. Tämän jälkeen se suoristaa etujalkansakin ja nytkähdän taaksepäin. Pidän tiukasti kiinni pitimestä, jotta en putoaisi kyydistä. Olemme kolmen kamelin kulkue, edessä oppaamme, toisessa kamelissa mieheni lapsemme kanssa ja minä takimmaisessa. Kamelit on sidottu toisiinsa narulla. Muut saavat kulkueestamme varmasti upeita kuvia punaisena hehkuvia kallioita vasten. Kamelinselässä kuvaaminen on sen sijaan vähän hankalampaa, sillä kamelikyyti on hyvin, hyvin epätasainen. Mutta upea kokemus se on. Pieni poika ratsastaa ohitsemme aasilla, piiskaten tätä rajusti kylkeen.

   

Petran jälkeen jatkamme matkaa kohti etelää. Maisemat muuttuvat tasaisemmiksi ja kuivemmiksi. Vaikka Jordanian liikenteestä on varoitettu matkaoppaassa, on ajaminen kaupunkien ulkopuolella kuitenkin aika vaivatonta. Näkyvyys aavikolla on hyvä ja tiet ovat suhteellisen hyvässä kunnossa. Jo kaukaa näemme, että edessämme tiellä seisoo suurikokoisia eläimiä. Siellä on kaksi kamelia, jotka käppäilevät verkkaiseen tahtiin tien yli. Niiden etujalat on sidottu kiinni toisiinsa lyhyellä narulla, etteivät ne pääse karkuun, ainakaan kovin lujaa. Pysäytämme auton tien viereen ja kaivan esille kamerani. Kamelit poseeraavat mallikkaasti ja saan otettua niistä useita kuvia lähietäisyydeltä.

   

Iltapäivällä saavumme Aqabaan. Auton ulkolämpötilamittari näyttää kolmeakymmentäkahdeksaa astetta. Kun nousemme viilestä autosta, tunnemme, kuinka kuuma henkäys hivelee kasvojamme. Onneksi hotellimme on ilmastoitu. Rentoudumme hetken ja lähdemme sen jälkeen tutustumaan autolla kaupunkiin. Kadun varressa on vieri vieressä värikkäitä pikkukojuja. Kojujen välissä, pienissä ruokapaikoissa, tirisee kebabit. Tasokkaimmista ravintoloista voi tilata maan herkullisia perinneruokia, joihin sisältyy usein lampaanlihaa ja monipuolisia kasviksia. Kahdellakymmenellä dinaarilla saa kahdelle hengelle ruoan lisukkeineen ja juomineen.

Täytetyt kesäkurpitsat ja munakoisot ovat perinteistä arabialaista ruokaa

Aqaban rannalta

    

  

Sukeltaja Punaisen meren korallia tutkimassa

Seuraavaana päivänä osallistumme laivaretkelle, jossa pääsemme tutustumaan Punaisenmeren koralliin. Matka sujuu hissukseen toisen moottorin sammuessa bensiininpuutteeseen. Vasta kun pienempi moottorivene tuo polttoainetäydennystä, päästään jatkamaan matkaa. Koralliriutan kohdalla miehistö ohjaa meidät laivan alakertaan, jossa istumme katsomaan merenpohjan runsasta eliöstöä laivan lipuessa aivan korallin vierestä.

Neljännen päivän aamu on pilvinen. Suuntaamme vuokra-autollamme kohti kaunista Wadi Rumin autiomaata. Yllättäen näemme, kuinka tuuli nostattaa hiekkaa kauempana aavikolla. Meillä ei ole aiempaa kokemusta hiekka-alueiden tuulista ja mieleeni tulee kohtaus jostain elokuvasta, jossa auton rengas uppoaa juoksuhiekkaan ja epätoivoiset turistit yrittävät kietoa huivia päänsä ympärille suojautuakseen hiekkamyrskyltä, kunnes se hautaa heidät alleen. Sydän pamppailee ja mietimme, pitäisikö meidän palata takaisin. Tuuli vain yltyy ja pöllyävä hiekka peittää näkyvyyden toiselta puolelta tietä. Ylitsemme lentää kolme helikopteria ja tokaisen miehelleni, että siinä ne nyt varmaan etsivät hiekalle kadonneita turisteja.

Tuuli pöllyttää hiekkaa

"Hiekkamyrsky" pahenee

Pysäytämme ohiajavan paikallisen ja kysymme häneltä neuvoa. Hän kertoo, että tällaiset tuulenpuuskat ovat ihan tavallisia ja menevät ohi puolessa tunnissa. Rohkaisemme mielemme ja jatkamme matkaa kohti Wadi Rumin turistikeskusta. Perille saavuttuamme aurinko paistaakin jo täydeltä taivaalta ja tuuli on täysin tyyntynyt. Ajamme syömään Rumin vaatimattoman peduiinikylän vielä vaatimattomampaan ravintolaan. Sisällä pörrää kärpäsiä ja ulkoterassin pöytä on tahmea ja hiekkainen. Kaivan laukustani desinfioivan kosteuspyyhkeen ja luutuan sillä pöydän. Ruoan hygieniataso epäilyttää niin suuresti, että päädymme syömään vain vastapaistetut ranskalaiset ja juomaan pullotettua kokista. Kylän lapset kirmailevat hiekalla pallon perässä ja vaihdamme heidän kanssaan muutaman sanasen.

Syönnin jälkeen lähdemme tutustumaan autiomaahan maastoautolla, jota ajaa valkoiseen arabiasuun pukeutunut kuljettaja. Hän vie meidät hiekkalaaksoon ja maastoauton lavalta saamme ihailla huiman kaunista maisemaa. Kylän läheisyydessä hiekalla on muutamia peduiinitelttoja ja kuskimme esittelee meille paikallista elämäntapaa. Kaukana ratsastaa turisteja kamelilla. Ohittaessamme hiekkadyyniä, pyydämme kuljettajaa pysähtymään. 

Riisumme kengät jalastamme ja juoksemme paljain jaloin pehmeän dyynin päältä. Ilta on saapumassa ja autiomaa on hiljentynyt. Turistisesonkin aikaan paikalla odottaa auringonlaskua sadat turistit. Nyt autiomaa on yksin meidän, missään ei näy ketään muita. Oppaamme vie meidät näköalapaikalle, missä istumme katselemassa autiomaan rauhallisuutta, sen valtavuutta, sen seesteistä kauneutta ja punertavaa taivasta. Hetken ajan saatan tuntea, miten onnellisia nämä köyhät ihmiset ovat eläessään näiden maisemien ympäröiminä. Kun aurinko lopulta painuu vuoren taa, palaamme maasturille ja kuski vie meidät takaisin autollemme. Pimeä on peittänyt alleen Wadi Rumin kauneuden. Taivaalla paistaa täysikuu.

Kuskimme

Lammaspaimen ja aavikon ilta

Hiekkadyynin pintaa

Aurinko kun päätti retken

Kuu enää autiomaata valaisee

Matkamme viimeisenä aamuna ajamme takaisin Ammaniin, jossa liikumme taksilla. Muutaman kilometrin taksimatka hotellilta kaupungille maksaa vain dinaarin tai kaksi, hinnasta ja taksamittarin käytöstä pitää tietysti sopia etukäteen. Kuski pahoittelee, ettei lastenrattaita voi laittaa peräkonttiin. Tämän mallin takseissa kun peräkontin lukko tuppaa jumittamaan kiinni. Niinpä otamme rattaat viereemme takapenkille. Turvavöitä ei ole. Kuski pistää tupakaksi ja tarjoaa savuketta miehellenikin. Taksi nykii ja meinaa sammua välillä.

Kuningas Abdullahin moskeija, Amman

Ilta saapuu kaupunkiin, kun kävelemme läpi vanhan kaupungin kujien. Vietämme aikaamme tunnelmallisessa basaarissa itämaisten kankaiden, koriste-esineiden ja tuoksujen ympäröiminä. Mieheni tutkii arabialaista koristepuukkoa, mutta laskee sen takaisin hyllylle kuultuaan hinnan. Kuusitoista dinaaria. Tälläkin kauppiaalla sinnikkyyttä riittää. Hinta laskee koko ajan ja yhä uudelleen hän tekee viimeisen tarjouksensa. Kun olemme jo poistumassa tyhjin käsin, kauppias juoksee peräämme ja tekee vielä viimeisen kerran viimeisen tarjouksensa. Neljä dinaaria. Maksamme ja lähdemme. Iltamyöhään palaamme hotellille saaliinamme kasapäin intialaisia tekstiilejä (nimittäin naisella ei koskaan voi olla liikaa koristetyynynpäällisiä), kuuluisan arabialaisen pop-tähden CD-levy ja marjapuuron värinen Arafat-huivi.

Ählän, ählän!

Lyhyt tietoisku:

• Reitti: Amman – Waji Mujib – Petra – Aqaba – Wadi Rum – Amman
• Must to see – nähtävyydet: Petran kalliokaupunki (koe auringonvalossa päivällä TAI kynttilöin valaistuna yöllä (=Petra by nights)) , Wadi Rum, Ammanin vanhakaupunki (erityisesti basaarit)

• Ruokailu: Paikallinen ruoka on todella herkullista ja edullista. Pienen budjetin matkaajakin voi tilata ravintolassa alkupalat ja lisäkesalaatit juoman ja pääruoan lisäksi. Muista kuitenkin selvittää aina hinta etukäteen, sillä hyväuskoisia huijataan!

  
  

• Vinkkejä:

  
  
  * Opettele tinkaamaan, se kuuluu kulttuuriin. Sitäpaitsi muuten voit joutua maksamaan jopa 10 kertaisen hinnan.
  * Varaudu siihen, että vaikka maa on halpa, turistikohteissa joutuu pulittamaan kalliita hintoja. Esimerkiksi puolentoistatunnin maastoautoajelu aavikolla maksoi kymmeniä euroja. (Vrt. taksimatka kaupungin sisällä maksaa pari euroa, KUNHAN muistaa sopia hinnan etukäteen.)
  * Älä ole vietävissä! Turisteilta pyydetään röyhkeästi ylihintaa ja heitä houkutellaan vaikka mihin (mm. meitä houkuteltiin ”erikoiskierrokselle” Petran kalliosolan huipulle kahden paikallisen miehen seurassa yli 40 asteen helteessä lapsen kanssa. Ei kiitos.) 
  * Jos olet vaalea nainen, tulet takuuvarmasti saamaan huomiota paikallisilta miehiltä. Älä siis ihmettele jos autot tööttäävät ja miehet huutelevat sinulle, kun kävelet kadun yli. Vaikka olisit miehen seurassa.
  * Jordaniassa saa melkovarmasti turistiripulin tai vähintään vatsanväänteitä. Hanavesi ei kelpaa juotavaksi. Varo sen joutumista suuhun. Älä ota ravintolassa juomaasi jäitä. Pidä matka-apteekki mukanasi.